Pääsiäisen aikaan Puerto de la Cruziin

Hola!

Pieni perheemme aikoo suunnata pääsiäisen tienoossa vajaaksi pariksi viikoksi Teneriffalle – Puerto de la Cruziin. Olemme käyneet saarella kerran aiemmin. Tuolloin majoituimme saaren eteläosaan, Los Christianokseen. Edelliskertaiseen tapaan tarkoituksenamme on tehdä pieniä patikointiretkiä, käydä Loro Parkissa sekä jollain veneretkellä ja nauttia vesielementistä 4-vuotiaan perheenjäsenemme vanavedessä.

Mielenkiintoista nähdä, miten pääsiäistä juhlitaan Teneriffalla.

Ajattelin jakaa blogissa joitakin kokemuksia ja vinkkejä reissultamme.

Olemme ideoineet tekemistä reissullemme mm. parin patikointioppaan ja muista blogeista bongattujen vinkkien avulla. Kättä pidempää vaellusreittiemme suunnitteluun antavat Karttakeskuksen v. 2013 julkaisema Teneriffa  – Retkeilyopas. 70 kauneinta ranta- ja vuoristoreittiä ja Pentti Korpelan Teneriffan patikointiopas. Banaanilaaksoista kuumaisemiin (Edita 2007). Koska mukanamme reissaa 4-vuotias (kantorinkassa ja omin jaloin), patikoimme luonnollisesti vain helppoja ja turvallisia reittejä.

 

Teneriffan retkeilyoppaita.

Kokoan alle mm. erilaisiin reissublogeihin ja wikipediasivuihin johtavia nettilinkkejä. Ainakin osaan sivuilla suositelluista kohteista tulemme tutustumaan matkamme aikana.

Vaellusreittejä Teneriffan pohjoispuolella:

Opaskirjoissa kuvataan useita viehättävän oloisia vaellusreittejä Puerto de la Cruzissa ja muualla Orotavan laaksossa. Kovin kauas ei siis tarvinne lähteä päästäkseen patikoimaan luonnonkauniissa maisemissa. Alla vinkkejä hiukan kauempana sijaitsevista patikointikohteista.

La Caldera: http://www.tenerifemagazine.com/tenerife-uncovered/rural-scene/walk-this-way-la-caldera.htm

Anaga

https://www.espanja-loma.fi/Teneriffa/artikkelit/upea-anaga-unescon-biosfaarialue-teneriffalla

Masca: https://www.espanja-loma.fi/Teneriffa/artikkelit/masca-teneriffan-sympaattinen-vuoristokyla

Laavatunnelit, Cueva del Viento, Icod de los Vinos: http://www.rantapallo.fi/aktiivilomat/tiesitko-etta-teneriffalla-voit-vierailla-mystisessa-laavatunnelissa/

Muuta mielenkiintoista nähtävää Teneriffalla:

Lago Martinez -merivesialtaat: http://ociocostamartianez.com/en/home/

Loro Park -eläintarha: http://www.loroparque.com/index.php/en/

Valas- ja delfiinisafari Flipper Unolla (lähdöt Los Gigantesista päivittäin): http://www.flipperuno.com/?lang=en

Flamengoshow Abaco-ravintolassa: http://www.abacotenerife.com/

Sitio Litre -orkideapuisto: https://www.tripadvisor.fi/Attraction_Review-g187481-d3170881-Reviews-Jardin_de_Orquideas_de_Sitio_Litre-Puerto_de_la_Cruz_Tenerife_Canary_Islands.html

Tacoronten maalaismarkkinat, la-su klo 8-14 (n. 20 km Puerto de la Cruzista): https://www.tripadvisor.fi/Attraction_Review-g1064197-d12536299-Reviews-Mercadillo_Del_Agricultor_de_Tacoronte-Tacoronte_Tenerife_Canary_Islands.html

Drago Siam 2. Lasten leikkipaikka ihan hotellimme naapurissa La Pazin alueella: http://www.dragosiam2.com/

Teneriffan ykkösnähtävyys Teide-tulivuori (jonne me emme kuitenkaan todennäköisesti suuntaa): https://en.wikipedia.org/wiki/Teide

Siam Park -vesipuisto, Etelä-Teneriffalla, hurjemmille vesipedoille: http://www.siampark.net/index.php/en/

Aqualand-vesipuisto, Etelä-Teneriffalla, sopii myös pienemmille vesipedoille: https://www.aqualand.es/elarenal/en/

La Laguna, yliopistokaupunki, UNESCOn maailmanperintökohde: https://en.wikipedia.org/wiki/San_Crist%C3%B3bal_de_La_Laguna

La Orotava, viehättävä pikkukaupunki Puerto de la Cruzin kupeessa: https://en.wikipedia.org/wiki/La_Orotava

Icod de los Vinos, kuuluisa mm. vanhasta traakkipuustaan: https://en.wikipedia.org/wiki/Icod_de_los_Vinos

Julkinen liikenne:

Julkinen liikenne toimii Teneriffalla hyvin. Tämä ilahduttaa meitä, julkkareiden ystäviä. Paikallinen linja-autoyhtiö on nimeltään Titsahttp://www.titsa.com/

Julkkareilla liikkuminen on myös edullista. Esimerkiksi yhdensuuntainen lippu bussilla 345 Puerto de la Cruzista noin 5 km päähän Orotavaan maksaa 1,45 euroa ja yhdensuuntainen lippu bussilla 325 Puerto de la Cruzista noin 55 km päähän Los Gigantesiin maksaa 7,10 euroa. Kätevintä on ostaa “arvoa” kortille: myynnissä on 15 ja 25 euron arvoisia matkakortteja. Pidempään saarella oleskelevan kannattaa harkita kuukausikortin hankkimista.

Taksilla matkustaminenkin on kuulemma varsin edullista verrattuna esimerkiksi Suomen hintoihin.

Majoitus:

Teneriffalta löytyy toki monentyyppistä majoitusta eripaksuisille kukkaroille ja erityyppisiin mieltymyksiin. Moni lapsiperhe pitää All Inclusive -majoitusta rentouttavana, mutta meidän perheessämme varsinkin mies kavahtaa sellaista. Itse majoitummekin yleensä mieluiten keskustan tuntumassa sijaitsevaan keskihintaiseen huoneistohotelliin, jossa on oma avokeittiö ja erillinen makuuhuone.

Tällä kertaa valitsimme La Pazin alueella, ns. yläkaupungissa, sijaitsevan Apartementos Casablancan, joka on saanut hyvät arvosanat erilaisissa hotellivarauspalveluissa (esim. Booking.comissa 8,8/10). Varasimme yhden makuuhuoneen huoneistomme hotellin omilta sivuilta, jossa se oli edullisempi kuin varaussivustoilla.

Tässä linkki hotellin omille sivuille: http://www.apartamentosclubcasablanca.com

Hotellin yhteydessä toimii myös kuntosali, josta hotellivieraat saavat alennusta: http://www.gymcasablanca.com/

Pallontallaajien keskustelupalstalta voi kysellä myös vinkkejä:

http://www.pallontallaajat.net/pt3/keskustelu/index.php?board=35.0

 

Muutama kuva reilun vuoden takaiselta reissultamme saaren eteläosasta:

Näkymä Guazalta Los Christianokseen

Vaeltamassa Los Abrigokseen

El Mirador -ravintolan merimaisemia katselemassa Los Abrigoksessa.

 

Kategoria(t): Lapsiperhematkailu, Patikointi, Teneriffa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *