Hinnakas must-nähtävyys Loro Parque

Lauantain aamuaurinko verrytteli kirkkaansinisellä taivaalla, kun kävelimme hotelliltamme muutaman kilometrin matkan Puerto de la Cruzin Loro Parque -eläintarhaan. Lapsi sai lekotella matkan rattaissa. Olihan suunnitelmissamme kiertää puistoa koko rahan edestä.

Loro-puistossa saa helposti kulumaan koko päivän. Meillä hujahti puistossa lopulta reipas viisituntinen. Katselimme eläimiä, nautimme esityksistä ja lounastimme ravintolan terassilla. Taisi olla ensimmäinen terdeateriamme tänä vuonna.

Loro tarkoittaa suomeksi papukaijaa. Noista värikkäistä linnuista vuonna 1972 perustettu Loro Parque onkin kuuluisa. Eläintarhassa on yli 4000 papukaijaa, jotka edustavat noin 350 eri lajia. Papukaijoja on häkkien lisäksi eristetyllä alueella, jolla linnut saavat lennellä vapaasti. Tuossa vapaan lennon osiossa lintujen touhuja pääsee tiirailemaan paitsi maan tasalta myös puiden latvustoja kurottelevilta silloilta.

Kuudesti päivässä esitettävässä Loro Showssa linnut osoittavat, että kauneus ja äly todellakin voivat viihtyä samassa kropassa: esityksen aikana papukaijat tekevät muun muassa erilaisia laskutoimituksia ja ihastuttavat muutoinkin älynystyröillään.

Papukaija-shown lisäksi tarjolla on muun muassa upeita delfiini-, miekkavalas- ja merileijonaesityksiä. Ainakin hellepäivänä kannattaa pyrkiä miekkavalasshowssa ensimmäisille penkkiriveille,  jos ei kunnon kastuminen haittaa. Valaat räiskivät eturivit pyrstöillään litimäriksi. Vaatteensa voi tosin myös suojata kertakäyttösadetakilla, joita paikan päällä myydään kymmenittäin ellei sadoittain per näytös.

Meillä oli mukanamme edellisenä päivänä Anaga-vuorilta ostamamme sadeviitat, joihin kietouduimme esityksen ajaksi.

Miekkavalasshow on elämys. Tosin siihen liittyy joitakin eettisesti mietityttäviä piirteitä. Eläinsuojelujärjestö Animalia on kritisoinut vahvasti miekkavalaiden vangitsemista eläintarhoihin ja käyttämistä näytöseläiminä. Matkanjärjestäjille suuntaamassaan vetoomuksessa järjestö toteaa, että pienet altaat aiheuttavat niille stressiä, aggressioita, sairauksia, jopa kuolemia.

Vastuullisuuspohdinnoistani huolimatta istuin tänään miekkavalasnäytännön yleisönä jo toista kertaa. Haluan myös uskoa eläintarhan vakuutteluihin siitä, että eläimistä pidetään hyvää huolta. Eläintarhan säätiö tekee lisäksi merkittävää työtä luonnon hyväksi, osallistuen muun muassa muovijätteestä ja ilmaston lämpenemisestä kärsivien merien suojeluun.

Miekkavalasshow

Delfiinishow

Hauskojen esitysten lisäksi erityismaininnan ansaitsee puiston upea pingvinaario. Jättimäisen lasin takaa voi tarkkailla pingviinejä näiden luonnollisen viileitä elinoloja jäljittelevässä ympäristössä.

Pingvinaario

Aukiolo ja hinnoittelu:

Loro Parque on avoinna päivittäin klo 8:30-18:45.

Aikuisen yhden päivän lippu maksaa 35 euroa, 6-11-vuotiaan lapsen lippu 24 euroa. Alle 6-vuotiaat pääsevät puistoon ilmaiseksi. Myynnissä on myös erilaisia yhdistelmälippuja (sisäänpääsy + lounas, Loro Park + Siam Park -vesipuisto jne.). Teneriffan asukkaille on oma edullisempi hinnoittelu.

Puiston nettisivut: http://www.loroparque.com/index.php/en/

Kategoria(t): Lapsiperhematkailu, Teneriffa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *